Rakennusliike Konttinen palkittiin Kuopion Vuoden 2024 yrityksenä

Uutiset / 05.09.2024

Kuopion Yrittäjät on tänään yhteistyökumppani LähiTapiola Savon kanssa luovuttanut Vuoden Yritys -tunnustuksen Rakennusliike Konttisen hallituksen puheenjohtajalle Jussi Konttiselle. Perusteluina olivat mm. yrityksen pitkä historia ja vaihtelevissa olosuhteissa menestyminen.

Rakennusliike Konttisen historia vie aina vuoteen 1974, jolloin Matti Konttinen perusti maalausliikkeen. Vuonna 1992 perustettu osakeyhtiö sen sijaan juhli 30-vuotista taivaltaan pari vuotta sitten. Vuosikymmenien aikana olemme nähneet nousu- ja laskusuhdanteet ja alan myrskyt ovat keinuttaneet ajoittain kovemminkin. Ajanhermolla olemme kuitenkin pysyneet ja nyt vuosikymmeniä myöhemmin yritys on kasvanut yli 60 henkilöä työllistäväksi rakennusliikkeeksi.

”Halu kehittyä on ollut kantava voima, kuten myös osaava henkilöstö, hyvät verkostot sekä hankemallien ja hankintalain tuntemus, kertoo toimitusjohtaja Janne Pääkkönen Konttisen vahvuuksista. ”Arvostamme pitkäkestoisia asiakassuhteita ja annettu asiakaslupaus laadusta pitää lunastaa joka päivä uudelleen”, jatkaa Janne Pääkkönen.

”Tämän hetkinen suhdannetilanne on ollut poikkeuksellisen raju juuri rakennusalalla eikä valoa vielä ole havaittavissa tunnelin päässä. Toisaalta tasaista hetkeä tuskin tällä alalla on juuri ollutkaan. Rakentaminen on tänä päivänä yhteispeliä ja yhteistyön säilyttämiseksi tarvitaan luottamusta”, toteaa Jussi Konttinen.

Jussi Konttinen palkittiin vuonna 2010 Kuopion nuorena yrittäjänä ja hän voitti tuolloin myös valtakunnallisen Nuori Yrittäjä -palkinnon.

Takaisin