Yhteistyöllä onnistunutta olosuhteiden ja pölynhallintaa Savilahden Luolassa
Uutiset / 07.09.2023
Kuopion Savilahteen rakentuu parhaillaan kuopiolaisille liikunta- ja tapahtumakeskus Luola. Meneillään on sisävalmistusvaihe ja pääsisäänkäyntirakennuksen rakentaminen Luolan ulkopuolelle. Rakennusliike Konttinen on mukana hankkeessa puhtaudenhallinnan ja olosuhdehallinnan osaamisellaan. Olemme toteuttaneet kohteeseen osastointeja, kaluston optimaalista sijoittelua ja ilmanlaadun mittauksia pölypitoisuuden ja suhteellisen kosteuden osalta. Lisäksi työmaan erikoisuudet, liikuteltavat osastoinnit ja alipaineistusovi sekä koko työmaan tuloilman kuivatusjärjestelmä ovat meidän osaamisemme tuotoksia. Rakennusliike Lapti Oy on hankkeen päätoteuttaja.
”Työmaan puhtauteen ja rakentamisen olosuhteisiin voidaan vaikuttaa, kun vain halutaan”, toteaa hankkeen vastaava työnjohtaja Petteri Ovaska Rakennusliike Lapti Oy:stä ja kertoo kohteen olosuhteiden saaneen kehuja Etelä-Suomea myöten.
Samalla linjalla olemme me Rakennusliike Konttisella. Olosuhteiden ja pölynhallinnalla voidaan vaikuttaa rakentamisen aikatauluun, työturvallisuuteen, kustannuksiin ja laatuun. ”Yhteistyössä päätoteuttajan kanssa olemme onnistuneet kohteen pölyn- ja olosuhdehallinnassa erinomaisesti ja tulokset ovat olleet ensiluokkaisia”, toteaa rakentamisen puhtauden- ja olosuhdehallintaan erikoistunut Matti Harle Rakennusliike Konttiselta.
Luola muodostaa valmistuessaan monipuolisen kohtaamispaikan ja toimii kokoavana voimana kehittyvälle Savilahden alueelle. Liikunta- ja tapahtumakeskus avataan yleisölle ja liikkujille loppukesästä 2024. Tila toimii myös väestönsuojana noin 7000 henkilölle.
Takaisin